Solutasolta urheilusuoritukseen

Miten kävely kuormittaa polvea? Millaista palautetta urheilijoille voidaan tarjota harjoittelun tueksi? Mitä lihaksessa tapahtuu eksentrisessä lihastyössä? Miten ikääntyminen vaikuttaa liikkumisen säätelyyn? Miten motorisia muistoja tehdään?

Tule kuuntelemaan vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin ensi viikolla Liikuntabiologian laitoksen järjestämään kansainväliseen symposiumiin ”Biomechanics of Human Movement: Mechanisms and Methods” 21.-23.92016. Ilmoittaudu vielä tänään!

Lue loppuun

Historian havinaa

Liikuntabiologian laitoksen isä, professori emeritus Paavo Komi täyttää tänään 75 vuotta. Hänellä on vertaansa vailla oleva ura Suomen ja Jyväskylän asemoinnissa maailman kartalle niin tieteen kautta kuin toimiessaan järjestöissä kuten Kansainvälinen Olympiakomitea, liikunnan maailmanjärjestö ICSSPE, biomekaniikan maailmanjärjestö ISB ja eurooppalainen liikuntatieteenjärjestö ECSS. Perustutkimuksen puolestapuhujana ja biomekaniikan ja hermolihasjärjestelmän tutkijana professori Komi on kuitenkin myös soveltanut osaamistaan monella liikuntatutkimuksen alueella kuten hiihto, mäkihyppy ja yleisurheilu. Nyt tämän liikuntatutkimuksen pioneerin urasta on julkaistu kirja ”Suoralta ei voi oikaista”. Lue loppuun

Wikiliikkuja testaa: Miten liike vaikuttaa voimaan?

Lihas liikuttaa meitä. Lihaksen liikkumista varten tuottama voima ei kuitenkaan ole aina sama; vaikka kuinka puristaisimme maksimaalisesti, ei yhdessä liikkeessä synny samaa voimaa kuin toisessa.

Voiman syntyyn vaikuttaa neljä tekijää: lihaksen toimintapituus, pituuden muutosnopeus, poikkipinta-ala ja hermostollinen käskytys. Lihaksen poikkipinta-alan ja hermostollisen käskytyksen yhteys voimaan on karkeasti lineaarinen: tuplaamalla poikkipinta-alan tai hermostollisen käskytyksen voima kaksinkertaistuu. Lihaksen toimintapituuden ja pituuden muutosnopeuden yhteys voimaan on monimutkaisempi. Wikiliikkuja lähti selvittämään miten voimalle käy, kun liikkumistapaa vaihdellaan?

Lue loppuun

Päkiäjuoksu vähentää polven kuormitusta

Päkiä-/paljasjalkajuoksusta on tullut suosittua juoksun harrastajien keskuudessa. Eräs syy suosioon lienee väite, jonka mukaan alaraajan kuormitus pienenee ja sen myötä rasitusvammojen riski vähenee.

Tuore tutkimuksemme, joka toteutettiin UKK-instituutin urheiluvammaprojektissa, osoittaa väitteet päkiäjuoksun vähäisemmästä kuormituksesta osittain oikeiksi.  Havaitsimme, että päkiäjuoksijoilla polveen kohdistuva kuormitus oli kantajuoksijoita pienempi [1]. Tutkimuksemme myös vahvistaa aiemmin tehtyjä havaintoja siitä, että päkiäaskelluksessa jalkaan kohdistuvat törmäysvoimat vähenevät [2], mutta sen sijaan akillesjänteen ja pohjelihasten kuormitus lisääntyy [3].

Lue loppuun

Perspektiiviä ponnisteluihin päivittäisestä passiivisuudesta

CouchPassiivisuus piinaa nykyistä yhteiskuntaa. Samalla kun väännämme tutkimuksia kasaan aktiivisuuden hyödyistä on wikiliikkuja-blogi nääntynyt passiivisuuteen. Koska tutkimukset eivät itsessään kansanterveyttä pelasta, päätin alkaa murtamaan passiivisuuden paatosta ottamalla sen ensimmäisen askeleen kohti aktiivista ja vaikuttavaa kansanterveystyötä: kirjoitin jutun blogiin!

Tuhannet mielenkiintoiset tulokset mitä moninaisimmista aiheista tärisevät pöytälaatikoissa valmiina kertomaan miten liikkuva (tai liikkumaton) ihmiskeho toimii. Tämä ensimmäinen askel olkoon haaste kollegoilleni: tuo sama intohimo mikä velloo päivittäisissä keskusteluissamme ihmiskehon toiminnasta avatkoon tietä aktiivisemmalle yhteiskunnalle wikiliikkujan välityksellä!

Luulitko olevasi passiivinen kun et käy kolme kertaa viikossa lenkillä? Lue minkälaisesta passiivisuudesta sinun ehkäpä ennemmin kannattaa olla huolissaan.

Lue loppuun

Vipinää pieniinkin kinttuihin

Tässä blogissa on aiemmin julkaistu aikuisten arjen inaktiivisuutta käsitteleviä tekstejä, ja pohdittu, miten arkiliikuntaa voisi lisätä päivittäisten rutiinien lomaan.  Mutta mikä onkaan tilanne lasten fyysisen aktiivisuuden osalta? Saavatko lapset tarpeeksi liikuntaa, vai onko aikuisten inaktiivisuuden kehitystrendi tarttunut lapsiinkin? Tässä tekstissä tarkastellaan päiväkoti-ikäisten lasten liikuntaa ja sitä, miten liikunnan määrää pitäisi mitata.  Käsitellyt tulokset pohjautuvat keväällä 2012 valmistuneeseen Maria Mikkosen kandidaatintutkielmaan, jossa rekisteröitiin päiväkoti-ikäisen lapsen fyysistä aktiivisuutta lantiolle kiinnitetyllä kiihtyvyysmittarilla ja EMG-shortseilla, sekä verrattiin näitä tuloksia observoinnin antamiin tietoihin.

Yleinen olettamus on, että lapsi saa riittävän päivittäisen liikunta-annoksensa leikin lomassa. Kuitenkin yhä useammat tutkimukset kertovat karua kieltään päiväkoti- ja kouluikäisten lasten liian vähäisestä liikunnasta. Vaikka mitä erilaisimmat lasten liikuntaryhmät ovat lisänneet suosiotaan, muu päivittäinen toiminta on muuttunut lapsillakin entistä inaktiivisemmaksi television katselun ja videopelien syrjäyttäessä perinteiset pihaleikit (mm. Oliver ym. 2007; Soini ym. 2011; STM ym. 2005). Lue loppuun

Lenkkipolulle penkkiurheilun jälkeen

Säännöllisin väliajoin juoksupiireissä näyttää tulevan vastakkainasettelua kantapää edellä ja päkiä edellä juoksemisen välillä. Asia liittyy myös paljasjalkajuoksuun (1). Tämä kirjoitus lisää soppaan hieman biomekaniikkaa tuomalla esille muutamia tutkimuksia kantapää-, päkiä-, kenkä- ja paljasjalkajuoksusta, joihin perehtymällä wikiliikkujan lukijat voivat muokata omaa juoksutyyliään ja -tekniikkaansa.

Aiemmissa wikiliikkuja-artikkeleissa Jussi Peltonen on tuonut esille paljain jaloin juoksua ja päkiäjuoksua. Minä tunnustan juoksevani lenkkini ihan tavallisilla lenkkareilla kantapää edellä maahan tullen. Toki minäkin käytän päkiäjuoksua jyrkissä ylämäissä. Jos tekisin lenkkejä paljain jaloin tai minimikengillä, todennäköisesti juoksisin päkiä edellä myös tasaisella kovalla alustalla, mutta kantapäällä alas tullen pehmeällä alustalla, kuten ruohikolla ja hiekalla. Lue loppuun