Miten kävely kuormittaa polvea? Millaista palautetta urheilijoille voidaan tarjota harjoittelun tueksi? Mitä lihaksessa tapahtuu eksentrisessä lihastyössä? Miten ikääntyminen vaikuttaa liikkumisen säätelyyn? Miten motorisia muistoja tehdään?
Tule kuuntelemaan vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin ensi viikolla Liikuntabiologian laitoksen järjestämään kansainväliseen symposiumiin ”Biomechanics of Human Movement: Mechanisms and Methods” 21.-23.92016. Ilmoittaudu vielä tänään!
Rion olympialaisten yksi suurimpia tähtiä on sprintteri Usain Bolt, joka hämmästyttää paitsi nopeudellaan myös tekniikallaan. Erityisen hämmentävää Boltin juoksussa on voimakas vartalon sivuliike, mitä perinteisesti pidetään tekniikkavirheenä. Tätä mieltä on mm. entinen mestarijuoksija Michael Johnsson (ks. linkki), mutta saattaa olla, että hän on väärässä.
Uudessa tutkimuksessa havaitsimme, että ikääntyneet kallistavat liikkumisessa ylävartaloaan vähemmän sivusuuntaan verrattuna nuoriin aikuisiin. Tämä saattaa parantaa tasapainon hallintaa, mutta toisaalta olla epäedullista liikkumisen suorituskyvyn kannalta. Lue loppuun
Hyvät lukijat, otsikko on provosoiva, mutta pitää paikkansa; samanlainen voimaharjoitteluohjelma johtaa erilaisiin yksilöllisiin muutoksiin elimistön toiminnassa eli harjoitteluvasteisiin. Joillakin henkilöillä voimaharjoittelu johtaa lyhyessä ajassa merkittävään lihasten koon ja voiman kasvuun kun taas joillakin henkilöillä, tosin onneksi melko harvoilla, lihasten koko ja voimantuottokyky eivät juuri muutu, tai jopa laskevat harjoittelusta huolimatta!
Kestävyysharjoittelun tiedetään johtavan hyvinkin erilaisiin yksilöllisiin vasteisiin mitä tulee kestävyyssuorituskykyyn tai terveyteen liittyviin tekijöihin, kuten lepoverenpaineeseen, veren rasva- ja kolesterolipitoisuuksiin tai insuliiniherkkyyteen eli insuliinin toimintaan kohdekudoksissa (6). Voimaharjoittelun yksilöllisistä vasteista sitä vastoin on vielä tietoa saatavilla niukasti.
Hamstring strain injuries (HSIs) can be divided into two distinct types based on the action being performed when the injury occurs: ‘stretching-type’ and ‘sprinting-type’ injuries [1, 2]. Sprinting-type hamstring injuries are the most common in football, with the biceps femoris (BF) muscle most frequently injured in this muscle group (80% of all cases) [3]. HSIs in football account for 12-16% of all injuries, and result in 5-6 HSIs per club per season. On average, this equates to missed playing time of 90 days and 15-21 matches per club per season [4, 5].
Activities involving large, fast hamstring strains are associated with the greatest number of injuries. In the last few decades great emphasis has been placed on improving the efficiency of injury prevention (e.g. FIFA 11+ program) [7]. In spite of this, the number of hamstring injuries has not decreased [8]. This is likely due to the fact that the mechanisms of HSI are still not clear.
Akillesjänteen katkeaminen on dramaattinen vamma, joka rajoittaa liikuntakykyä huomattavasti. Ilman ehjää akillesjännettä askeleesta puuttuu työntö ja tasapainonkin ylläpito on hankalaa. Onneksi hoitotulokset ovat yleensä hyvät ilman pysyvää liikuntakyvyn menetystä (1). Vammalla saattaa kuitenkin olla kauaskantoiset seuraukset. Vaikka liikuntakyky säilyykin, voi suorituskyky heikentyä pysyvästi. Esimerkiksi 32 % amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan (2) ja 39 % koripallon NBA-liigan pelaajista (3) ei palannut pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla akillesjänteen katkeamisen jälkeen. Alhaista paluuprosenttia selittää urheilijoiden tehontuotto, joka mittausten mukaan heikkeni keskimäärin 50 % leikatussa jalassa (2). Myös normaalilla väestöllä akillesjänteen katkeaminen aiheuttaa suorituskyvyn vajausta, 0-25 % riippuen käytetystä mittarista (4).
Miksi kuntoutuminen sitten jää puolitiehen, ja mistä suorituskyvyn vajaus johtuu? Pureuduimme tähän asiaan seuraamalla kolmen henkilön kuntoutumista akillesjänteen katkeamisesta. Lue loppuun
Lihas liikuttaa meitä. Lihaksen liikkumista varten tuottama voima ei kuitenkaan ole aina sama; vaikka kuinka puristaisimme maksimaalisesti, ei yhdessä liikkeessä synny samaa voimaa kuin toisessa.
Voiman syntyyn vaikuttaa neljä tekijää: lihaksen toimintapituus, pituuden muutosnopeus, poikkipinta-ala ja hermostollinen käskytys. Lihaksen poikkipinta-alan ja hermostollisen käskytyksen yhteys voimaan on karkeasti lineaarinen: tuplaamalla poikkipinta-alan tai hermostollisen käskytyksen voima kaksinkertaistuu. Lihaksen toimintapituuden ja pituuden muutosnopeuden yhteys voimaan on monimutkaisempi. Wikiliikkuja lähti selvittämään miten voimalle käy, kun liikkumistapaa vaihdellaan?
Kävely on ihmisen yleisin liikkumismuoto, ja lähes kaikki kävelevät päivittäin. Useimmat ihmiset valitsevat kävelynopeuden, joka on noin 4-5 km/h. Valitsemme tämän nimenomaisen nopeuden todennäköisesti siksi, että se kuluttaa suhteellisesti vähiten energiaa. Mekanismia ei täydellisesti tunneta, mutta se tiedetään, että olemme kehittäneet alitajuisen menetelmän kävelyn energiankulutuksen tunnistamiseksi, joka säätelee kävelynopeuttamme. Liikuttaessa suuremmilla nopeuksilla kuin noin 7 km/h, on edullisempaa juosta kuin kävellä. Nopeassa kävelyssäkin voimme siis jollain tasolla havaita suuremman energiankulutuksen ja näin ollen siirtyä kävelystä juoksuun. Tästä syystä hyvin harvat ihmiset valitsevat suurilla nopeuksilla etenemistavaksi kävelyn. Yksi harvinainen mutta merkittävä poikkeus löytyy urheilumaailmasta: kilpakävely. Kilpakävelijät ”kävelevät” noin nopeudella 15 km/h, joka on useimmille ihmisille vauhdikas juoksunopeus.
Kävelytyyleissä on yksilöllisiä eroja. Suurinta vaihtelu on polven ja erityisesti reisilihasten toiminnassa. Jo 1970 -luvulla havaittiin, että osa ihmisistä kävelee tavallista enemmän etureiden ja osa takareiden lihasten avulla [1].
Tutkimuksessamme havaitsimme, että etureisi- tai takareisipainotteinen kävelytyyli kuormittaa polvea selvästi tavallista kävelytyyliä enemmän. Vaikka yksilölliset erot kävelytyyleissä on tunnettu jo pitkään, yhteyttä niiden ja nivelkuormituksen välillä ei ole aikaisemmin tunnistettu.
Monet lähtevät pian heräämisen jälkeen lenkille tai jumppaamaan syömättä mitään sitä ennen. Sitä on mainostettu niin, että aerobinen harjoitus yöpaaston jälkeen polttaa harjoituksen aikana ja lopulta, kun tätä toistaa viikkoja, myös ”sulattaa” kehon rasvoja tehokkaammin kuin ruokailun jälkeen tehty harjoitus. Perustuuko tämä vain ihmisten kokemuksiin vai onko aiheesta tutkimusnäyttöä? Tässä jutussa käyn läpi mahdolliset hyödyt ja haitat.
wikiliikkuja 