Lihasten tärkein tehtävä on mahdollistaa liikkuminen. Iän myötä liikkumiskyky heikkenee, mutta tähän asti on ollut epäselvää, mitkä ovat ne lihakset, joiden alentunut suorituskyky johtaa liikkumiskyvyn heikentymiseen vanhemmalla iällä.
Viime vuoden puolella julkaistu tutkimuksemme osoitti, että ikääntyneiden heikentynyt liikkumiskyky johtuu ennen kaikkea alentuneesta nilkan ojentajalihasten työntövoimasta. Lisäksi havaitsimme, että iäkkäillä myös lonkan ojentaja- ja koukistajalihakset tuottavat vähemmän lihastehoa maksimijuoksussa, mikä nilkan ojentajien lisäksi rajoittaa ikääntyneiden suorituskykyä juoksussa. Yllättävää sen sijaan oli, että ikääntyneiden liikkumisessa (kävely, juoksu, pikajuoksu) ei havaittu vajetta polvinivelen tehontuotossa.
Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa heikentyneen liikkumiskyvyn on havaittu olevan yhteydessä (eli korreloivan) juuri polven ojentajalihasten alentuneen maksimivoiman kanssa (esim. Bhannon 1996). Korrelaatio ei kuitenkaan kerro syy-seuraus –suhdetta (ks. esimerkki täältä). Nyt tehty tutkimus antaakin viitteitä siitä, että vaikka ikääntyneillä polven ojentajalihasten voimantuotto alenee, riittää tämä täyttämään liikkumisen aikaiset voimantuottovaatimukset jopa pikajuoksussa, jossa ei havaittu iän myötä vajetta polven ojentajalihasten tehontuotossa. Sen sijaan nilkan ojentajalihasten kohdalla näin ei näytä olevan, sillä ikävaje lihastehossa havaitaan jo kävelyssä.
Onkin mahdollista, että liikkuminen edellyttää suurempaa suhteellista voimantuottoa nilkan ojentajalihaksilta verrattuna polven ojentajiin, jolloin iän myötä alentunut lihasten voimataso näkyy ensimmäisenä nilkan heikentyneenä toimintana. Jatkotutkimuksemme tulee selvittämään pitääkö edellä mainittu hypoteesi paikkansa.
Aiheesta lisää: Runner’s World
Juha-Pekka Kulmala, biomekaniikan tohtoriopiskelija
Todella mielenkiintoinen artikkeli.Hieno tutkimus ja hyödyllinen sekä ikääntyville että heidän kanssaan
kuntoutusta suunnitteleville.Saliharjoittelun ja kotiharjoittelun lisäksi saa nilkka laajaa liikettä luonnossa liikkuessa.Usein kuitenkin kaatumisen pelko estää ikäihmistä menemästä vanhoilla päivillään luontoon,vaikka olisi siellä nuorempana paljon liikkunutkin.Suosittelen,että vanhusten kanssa mentäisiin
myös metsään kävelemään.Kantojen ja kivien yli kävellessä houkuttaa se nilkan liikettä maksimiinsa.Avustaja voi aluksi olla terapeutti,personal trainer tai muu ammatti-ihminen ja myöhemmin ystävä,sukulainen tai naapuri.