Aiemmin kerroin teoreettisesta mahdollisuudesta rakentaa nelinkertaiset superlihakset geenitekniikan ja jalostuksen avulla.  Isot lihakset on kuitenkin mahdollista saada myös ilman keinotekoista geenien sorkkimista.

Lihaskasvuhan on periaatteessa aika yksinkertaista.

Lihaskasvun voi kytkeä päälle:

1) lihaskasvua edistävien aineiden määrän tai aktiivisuuden lisääntyminen

ja/tai

2) lihaskasvua estävien tai hidastavien aineiden määrän tai aktiivisuuden vähentäminen tai blokkaaminen (eli toiminnan estäminen)

Onnistuuko tämä luomuna? Toki. Molempiin yllämainittuihin mekanismeihin voidaan vaikuttaa oikeanlaisella harjoittelulla, ravinnolla ja levolla. Voimaharjoituksen jälkeen monien lihaskasvua edistävien entsyymiproteiinien aktiivisuus lisääntyy lihassoluissa ja tätä vastetta voidaan entisestään tehostaa nauttimalla proteiinipitoista ravintoa harjoituksen jälkeen (ks. esim. 1). Lisäksi voimaharjoituksen jälkeen hetkellisesti tiettyjen lihaskasvua estävien aineiden, kuten myostatiinin, ilmentyminen vähentyy (1, 2). Lue lisää lihaskasvun perusteista esim. allekirjoittaneen väitöskirjasta tai oppikirjastamme.

Voimaharjoittelu, hyvä ravinto ja riittävä lepo ovat siis helppo keino aktivoida lihasten kasvumekanismit. Vaikka yleensä voimaharjoittelu ja laadukas ravinto ovatkin ”whey to go”, niin lihasta surkastuttaviin sairauksiin tarvitaan myös lihaslääketiedettä.

Miksi lihaslääketiede kiinnostaa muitakin kuin bodareita? Lihakset ovat merkittävässä asemassa liikkumisen ja tasapainon lisäksi mm. hengittämisessä, syömisessä, sokeriaineenvaihdunnan ja lämmön säätelyssä ja siten terveyden ylläpitämisessä. Likipitäen jokaisessa sairaudessa myös lihaksen toimintakyky ja koko kärsivät jossain vaiheessa.  Ei ole siis ihme, että nykylääketiede etsii keinoja ehkäistä tai hoitaa lihaskatoa. Lihaskato ja sen hoito ovat ratkaisevassa roolissa syövissä, sydämen vajaatoiminnassa ja monissa muissa sairauksissa. Voimaharjoittelu on mitä parasta lihaslääkintää, mutta valitettavasti tällainen kova harjoittelu ei aina ole mahdollista. Joissain lihassairauksissa kuten Duchennen lihasdystrofiassa se on jopa haitallista, joten muitakin keinoja on oltava. Tässä artikkelissa keskityn aiemmin mainituista manipulaatiokeinoista kohtaan 2: lihaskasvua estävien proteiinien blokkaus, joka sallii lihasten koon normaalia suuremman kasvun.

Myostatiinin blokkaus. Yhtenä mielenkiintoisimmista vaihtoehdoista on ruiskuttaa verenkiertoon myostatiinia (tai sen kaltaisia proteiineja) estäviä molekyylejä. Tällöin näiden lihaskasvua rajoittavien proteiinien vaikutus pystytään blokkaamaan. Biologisia keinoja on monia, esimerkiksi:

1. Voidaan tuottaa vasta-aineita myostatiinia vastaan ja injektoida näitä verenkiertoon. Tätä on kokeiltu jo ihmisilläkin, mutta ainakin MYO-029 vasta-aineen teho jäi ihmisillä heikoksi.
2. Myös muita myostatiinia ja/tai vastaavia lihaskasvun estäjiä (esim. aktiviini A) blokkaavia luontaisia kehossa esiintyviä molekyylejä kuten follistatiinia on mahdollisuus tuottaa. Näitä ei toistaiseksi käytännössä ole kuitenkaan saatu toimimaan kovinkaan tehokkaasti edes eläinkokeissa. Tämä siitä huolimatta, että solumalleissa ja siirtogeenisillä eläimillä tehdyt kokeet ovat olleet lupaavia.
3. Vaihtoehtoinen tapa blokata myostatiinia on rakentaa uusimpien geenitekniikoiden avulla osittain uusia proteiineja tai proteiinien yhdistelmiä. Esimerkkinä tällaisesta on myostatiinille ja aktiviini A:lle keinotekoinen vastaanottaja eli reseptori. Tämä reseptori sitoo näitä proteiineja ja estää niiden sitoutumisen lihassolujen kalvoilla oleviin omiin reseptoreihinsa. Myostatiinin vasta-aineeseen nähden se on siis monipuolisempi, koska se estää myös mm. aktiviini A:n negatiivisia vaikutuksia lihaskasvuun.  Ks. kuva alla yhdestä esimerkkimolekyylistä (liukoinen aktiviinireseptori IIb-Fc). Tällaisessa molekyylissä on otettu luontaisesta myostatiinin solukalvon reseptorista vain se osa, joka sitoo myostatiinia ja aktiviineja. Tällöin molekyylistä saadaan verenkiertoon liukeneva ja se siellä sitoo siis mm. myostatiinia.

Lisäinformaatiopläjäys nörteille: Edellä mainittua proteiinia kannattaa tehostaa lisäämällä sen säilyvyyttä. Tämä onnistuu esimerkiksi liittämällä siihen osa IgG -vasta-aineesta. Tämä toimii ikään kuin säilöntäaineena, jolloin injektointitarve on harvemmin kuin kerran viikossa.