Tuolissa jumissa

Mummon on aika helppoa laskeutua hallitusti istumaan keinutuolille, mutta toisaalta hänen on aika vaikeaa nousta keinutuolilta ylös ilman apua. Miksi näin?

Käsitelläänpä hieman mummon lihasmekanismeja. Lihakset tuottavat voimaa vain vetämällä, niin kuin voimme vain vetää köydellä. Kun lihaksen voima on suurempi kuin vastus, lihas lyhenee. Jos lihasta rentoutetaan sen verran, ettei sen voima aivan riitä pitelemään kuormaa, lihas pitenee. Näin mummokin istahtaa tuolille. (Toki mummo pystyy myös lysähtämään tuoliin myös täysin rentona, mutta keskitytään tässä hieman rauhallisempaan ja turvallisempaan taktiikkaan).

Kuvassa näkyy lihaksen konsentrinen ja eksentrinen työ eli lyhenemis- ja pitenemistyö.

On myös jo kauan sitten tutkittu, että maksimaalinen eksentrinen (lihaksen piteneminen) lihastyö on voimakkaampaa kuin maksimaalinen konsentrinen (lihaksen lyheneminen) lihastyö. Siksi mummon laskeutuessa hallitusti istumaan, hänen tarvitsee käyttää suhteellisesti vähemmän voimaa kuin noustessaan ylös tuolista.

Kerroin mummolle, että hänen kannattaisi parantaa ainakin konsentrista voimantuottoaan voimaharjoituksilla, jotta hän ylläpitäisi toimintakykynsä. Tämä käy helposti vaikka istuen TV:n ääressä (Salatuttuja elämiä katsoessa) nostamalla jalkoja ylös polvia ojentamalla. Jauhopussi jalkaterän päällä tuo tehoa harjoitteluun. Ja eipä aikaakaan kun mummo pystyisi nousemaan keinutuoliltaan ja eläisi itsenäisesti pidempään.

Valmennus- ja testausopin tohtorikoulutettava Simon Walker

Biomekaniikan tohtorikoulutettava Heikki Peltonen

3 thoughts on “Tuolissa jumissa

  1. Kyllä keinutuolista on helpompi nousta ylös kuin mitä istuutua siihen. Tekniikka tosin vaatii hieman harjoittelua.

    Istumisen vaikeuden tekee se tosiasia, että keinutuoli kiikkuu eli laskeutumisalusta on epävarma. Tämä näkyy mummojen luontaisena tuen tarpeena (esim. keinutuolin karmeista kiinnipitäminen) keinuun istuutuessaan.

    Kiikusta ylösnousemisen helppous puolestaan tulee siitä, että keinutuolin liike-energiaa voidaan käyttää eli ponnahtaa keinutuolista ilman lihasvoimaa ylös. Oikea-aikaista irtautumista harjoittelemalla mummo saavuttaa tilan, jossa vain lattialle ländääminen haastaa jollain tasolla kehon lihas-hermojärjestelmän.

    Mäkihypystä tiedämme, että alastulo kannattaa tehdä tasajalkaa, jos vauhdit ovat korkeat tai alastulijan taitotaso heikko. Näin ollen suosittelenkin, että mummo suoristaa hieman jalkojaan keinusta ulos singahtaessaan. Pätevät voivat myös vetää alastuloon telemarkit, jos oikein innostuu.

  2. Puhut Marko asiaa, hyvä huomio! Kirjoituksessa käytettiin sanaa keinutuoli runollisessa mielessä, tarkoitus oli puhua tuoliin laskeutumisen ja siitä nousemisen eroista. Editoin tekstiä hieman väärinkäsitysten välttämiseksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s