Miksi Bolt kallistaa?

Rion olympialaisten yksi suurimpia tähtiä on sprintteri Usain Bolt, joka hämmästyttää paitsi nopeudellaan myös tekniikallaan. Erityisen hämmentävää Boltin juoksussa on voimakas vartalon sivuliike, mitä perinteisesti pidetään tekniikkavirheenä. Tätä mieltä on mm. entinen mestarijuoksija Michael Johnsson (ks. linkki), mutta saattaa olla, että hän on väärässä.  

bolt kallistaa

Lue loppuun

Voimaharjoittelun yksilölliset vasteet; Lihakset ja voimat eivät kasva kaikilla!

Hyvät lukijat, otsikko on provosoiva, mutta pitää paikkansa; samanlainen voimaharjoitteluohjelma johtaa erilaisiin yksilöllisiin muutoksiin elimistön toiminnassa eli harjoitteluvasteisiin. Joillakin henkilöillä voimaharjoittelu johtaa lyhyessä ajassa merkittävään lihasten koon ja voiman kasvuun kun taas joillakin henkilöillä, tosin onneksi melko harvoilla, lihasten koko ja voimantuottokyky eivät juuri muutu, tai jopa laskevat harjoittelusta huolimatta!

Kestävyysharjoittelun tiedetään johtavan hyvinkin erilaisiin yksilöllisiin vasteisiin mitä tulee kestävyyssuorituskykyyn tai terveyteen liittyviin tekijöihin, kuten lepoverenpaineeseen, veren rasva- ja kolesterolipitoisuuksiin tai insuliiniherkkyyteen eli insuliinin toimintaan kohdekudoksissa (6). Voimaharjoittelun yksilöllisistä vasteista sitä vastoin on vielä tietoa saatavilla niukasti.

Tutkimuksessamme (Ahtiainen ym. 2016) analysoimme uudelleen laboratoriossamme tehtyjä voimaharjoittelututkimuksia vuosilta 1996-2011. Tutkittavat olivat eri-ikäisiä (19-78 v) terveitä aiemmin voimaharjoittelemattomia miehiä ja naisia (n = 287). Heiltä tutkittiin maksimaalista voimantuottoa jalkaprässissä ja lihasten kokoa alaraajoista ennen kuuden kuukauden voimaharjoittelujaksoa ja sen jälkeen. Voimaharjoittelua tehtiin kahdesti viikossa koko keholle tyypillisten terveysliikunnan suositusten mukaisesti (17). Lisäksi verrokkina toimi joukko tutkittavia (n = 72), jotka eivät tehneet vastaavana aikana voimaharjoittelua lainkaan.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, etteivät naisten ja miesten vasteet eronneet toisistaan merkitsevästi. Myöskään iällä ei ollut vaikutusta vasteisiin. Keskimäärin voimaharjoitelleiden henkilöiden lihasvoima ja -koko kasvoivat merkitsevästi mutta kun verrokkiryhmän muutokset lihasten koossa ja voimassa otettiin huomioon tilastollisesti, havaittiin noin 7 %:lla harjoitteluryhmän tutkittavista olevan matala lihasvoimavaste voimaharjoitteluun. Käytännössä heillä siis maksimaalinen lihasvoima ei kasvanut voimaharjoittelun myötä. Vastaavasti lähes 30 %:lla voimaharjoittelijoista alaraajojen lihakset eivät kasvaneet lainkaan. Osalla tutkittavista lihasvoima ja/tai lihasten koko jopa aleni voimaharjoittelujaksolla, kuten kuvasta 1 voidaan havaita.

Picture1

Kuva 1. Voimaharjoittelun yksilölliset muutokset (%) lihasvoimassa (A) ja lihaskoossa (B) verrattuna ennen voimaharjoittelujaksoa mitattuihin arvoihin. Mustat pylväät ovat miesten ja harmaat naisten tuloksia. (mukaeltu Ahtiainen et al. 2016)

Mitä sillä on väliä kehittyvätkö lihasten koko ja voima? Voimaharjoittelun aikaansaama lihasvoiman kasvu edistää ja ylläpitää henkilön toimintakykyä (25). Lihasten koon kasvulla voimaharjoittelun myötä puolestaan voi olla merkitystä mm. aineenvaihdunnalle ja siten se voi edistää ja ylläpitää terveyttä (14, 29). Peräti lähes 30 %:lla tutkittavistamme lihakset eivät kasvaneet terveysliikuntaohjeiden mukaisella voimaharjoittelulla, joten siltä osin he eivät saaneet täyttä hyötyä harjoittelustaan. Matala lihasvoiman ja/tai lihaskoon vaste voimaharjoitteluun voi mahdollisesti myös johtaa heikkoon pystyvyyden tunteeseen ja sitoutuminen voimaharjoitteluun voi heikentyä (11, 26, 30). Tutkimuksessamme ainoastaan noin 2 %:lla tutkittavista havaittiin matala harjoitteluvaste sekä lihasvoimassa että lihaskoossa. Vaikka osuus väestöstä on vähäinen, arviolta 100 000 potentiaalista suomalaista kuntosaliharrastajaa kuuluu tähän matalan vasteen ryhmään.

Mikä sitten voisi selittää eroja yksilöllisiä eroja voimaharjoitteluvasteissa? Perimällä on suuri merkitys siihen, miten elimistömme reagoi kestävyysharjoitteluun (7). Tutkimuksia jotka selittävät fysiologisia mekanismeja yksilöllisissä voimaharjoitteluvasteissa on vielä vähän saatavilla. Voimaharjoittelun ja lihasten koon yksilöllisiin muutoksiin liittyvät aiemmat tutkimuslöydökset viittaavat tiettyihin perimässä esiintyviin vaihteluihin (10, 21, 27, 28) sekä lihaksissa eroihin geenien ilmenemisessä (3, 8, 19, 20), soluviestinnässä (15, 16, 22), hormonireseptoreissa (1, 16) ja satelliittisoluissa (5, 18). Ravitsemuksen merkitys erityisesti lihasten koon kasvussa korostuu todennäköisesti vasta ensimmäisten harjoittelukuukausien jälkeen (23). Tutkimuslöydökset ovat kuitenkin vielä hajanaisia ja tutkimustoiminta tällä alueella on vasta alkamassa.

Mitä hyötyä on tietää voimaharjoittelun yksilöllisistä vasteista? Tutkimalla voimaharjoittelun yksilöllisiä vasteita saamme tietoa elimistön toiminnasta ja mukautumismekanismeista harjoitteluun. Tämä voi johtaa uusien tutkimuskysymysten äärelle ja mahdollisesti myös lääketieteellisiin sovelluksiin, jotka edesauttavat elimistön sopeutumista harjoitteluun ja terveyshyötyjen saavuttamiseen. Tutkijoita kiinnostaa voiko samanlainen harjoitteluvaste syntyä eri ihmisillä erilaisten fysiologisten mekanismien kautta. Liikunnan harrastamisen kannalta mielenkiintoinen kysymys on, voidaanko voimaharjoittelun harjoitteluvasteita tehostaa manipuloimalla harjoittelun määrää, tehoa ja/tai useutta. Kiinnostavaa olisi myös tietää ovatko vasteet samanlaisia voima- ja kestävyysharjoitteluun, jotta harjoittelija voitaisiin ohjata sopivimpien harjoittelumuotojen pariin. Tiedon avulla voitaisiin tarkentaa liikuntasuosituksia ja räätälöidä yksilöllisesti voimaharjoitteluohjelmia parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Tätä varten kuitenkin tarvittaisiin mahdollisuuksia ennakoida tulevia voimaharjoitteluvasteita yksinkertaisesti, nopeasti ja edullisesti esim. sylki- tai verinäytteistä. Tällaisia menetelmiä ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä ole käytettävissämme.

Kannattaako voimaharjoittelu sitten lainkaan, jos lihasvoima ja -koko ei kasva? Terveyteen liittyvien fysiologisten tekijöiden (esim. verenpaine, veren triglyseridit, insuliiniherkkyys) yksilöllisiä vasteita voimaharjoitteluun tunnetaan vielä niukasti mutta ne voivat mahdollisesti muuttua positiivisesti vaikka lihasten koko ja/tai voimat eivät juuri kasvaisikaan. Voimaharjoittelusta on hyötyä myös luuston ja nivelten hyvinvoinnille (8, 12), voimaharjoittelun avulla voidaan parantaa kestävyyssuoritusten taloudellisuutta (4) sekä ehkäistä vammoja (13). Lisäksi voimaharjoittelu, kuten mikä tahansa liikunta, voi tuottaa iloa ja mielihyvää. Joten voimmekin huoletta todeta, että yksilöllisistä eroista huolimatta voimaharjoittelusta on varmasti hyötyä meille kaikille.

Juha Ahtiainen, Yliopistotutkija

 

Lähteet:
1. Ahtiainen JP, Hulmi JJ, Kraemer WJ, Lehti M, Nyman K, Selänne H, Alen M, Pakarinen A, Komulainen J, Kovanen V, Mero AA, Häkkinen K. Heavy resistance exercise training and skeletal muscle androgen receptor expression in younger and older men. Steroids. 2011 Jan;76(1-2):183-92.

2. Ahtiainen JP, Walker S, Peltonen H, Holviala J, Sillanpää E, Karavirta L, Sallinen J, Mikkola J, Valkeinen H, Mero A, Hulmi JJ, Häkkinen K. Heterogeneity in resistance training-induced muscle strength and mass responses in men and women of different ages. Age (Dordr). 2016 Feb;38(1):10. (Linkki artikkeliin)

3. Bamman MM, Petrella JK, Kim JS, Mayhew DL, Cross JM. Cluster analysis tests the importance of myogenic gene expression during myofiber hypertrophy in humans. J Appl Physiol (1985). 2007 Jun;102(6):2232-9.

4. Beattie K, Kenny IC, Lyons M, Carson BP. The effect of strength training on performance in endurance athletes. Sports Med. 2014 Jun;44(6):845-65.

5. Bellamy LM, Joanisse S, Grubb A, Mitchell CJ, McKay BR, Phillips SM, Baker S, Parise G. The acute satellite cell response and skeletal muscle hypertrophy following resistance training. PLoS One. 2014 Oct 14;9(10):e109739.

6. Bouchard C, Blair SN, Church TS, Earnest CP, Hagberg JM, Häkkinen K, Jenkins NT, Karavirta L, Kraus WE, Leon AS, Rao DC, Sarzynski MA, Skinner JS, Slentz CA, Rankinen T. Adverse metabolic response to regular exercise: is it a rare or common occurrence? PLoS One. 2012;7(5):e37887.

7. Bouchard C, Rankinen T, Timmons JA. Genomics and genetics in the biology of adaptation to exercise. Compr Physiol. 2011 Jul;1(3):1603-48.

8. Cheung AM, Giangregorio L. Mechanical stimuli and bone health: what is the evidence? Curr Opin Rheumatol. 2012 Sep;24(5):561-6.

9. Davidsen PK, Gallagher IJ, Hartman JW, Tarnopolsky MA, Dela F, Helge JW, Timmons JA, Phillips SM. High responders to resistance exercise training demonstrate differential regulation of skeletal muscle microRNA expression. J Appl Physiol (1985). 2011 Feb;110(2):309-17.

10. Devaney JM, Tosi LL, Fritz DT, Gordish-Dressman HA, Jiang S, Orkunoglu-Suer FE, Gordon AH, Harmon BT, Thompson PD, Clarkson PM, Angelopoulos TJ, Gordon PM, Moyna NM, Pescatello LS, Visich PS, Zoeller RF, Brandoli C, Hoffman EP, Rogers MB. Differences in fat and muscle mass associated with a functional human polymorphism in a post-transcriptional BMP2 gene regulatory element. J Cell Biochem. 2009 Aug 15;107(6):1073-82.

11. Geertz W, Dechow AS, Patra S, Heesen C, Gold SM, Schulz KH. Changes of Motivational Variables in Patients with Multiple Sclerosis in an Exercise Intervention: Associations between Physical Performance and Motivational Determinants. Behav Neurol. 2015;2015:248193.

12. Latham N, Liu CJ. Strength training in older adults: the benefits for osteoarthritis. Clin Geriatr Med. 2010 Aug;26(3):445-59.

13. Lauersen JB, Bertelsen DM, Andersen LB. The effectiveness of exercise interventions to prevent sports injuries: a systematic review and meta-analysis of randomised controlled trials. Br J Sports Med. 2014 Jun;48(11):871-7.

14. Mann S, Beedie C, Balducci S, Zanuso S, Allgrove J, Bertiato F, Jimenez A. Changes in insulin sensitivity in response to different modalities of exercise: a review of the evidence. Diabetes Metab Res Rev. 2014 May;30(4):257-68.

15. Mayhew DL, Hornberger TA, Lincoln HC, Bamman MM. Eukaryotic initiation factor 2B epsilon induces cap-dependent translation and skeletal muscle hypertrophy. J Physiol. 2011 Jun 15;589(Pt 12):3023-37.

16. Mitchell CJ, Churchward-Venne TA, Bellamy L, Parise G, Baker SK, Phillips SM. Muscular and systemic correlates of resistance training-induced muscle hypertrophy. PLoS One. 2013 Oct 9;8(10):e78636.

17. Oja P, Titze S. Physical activity recommendations for public health: development and policy context. EPMA J. 2011 Sep;2(3):253-9.

18. Petrella JK, Kim JS, Mayhew DL, Cross JM, Bamman MM. Potent myofiber hypertrophy during resistance training in humans is associated with satellite cell-mediated myonuclear addition: a cluster analysis. J Appl Physiol (1985). 2008 Jun;104(6):1736-42.

19. Phillips BE, Williams JP, Gustafsson T, Bouchard C, Rankinen T, Knudsen S, Smith K, Timmons JA, Atherton PJ. Molecular networks of human muscle adaptation to exercise and age. PLoS Genet. 2013 Mar;9(3):e1003389.

20. Raue U, Trappe TA, Estrem ST, Qian HR, Helvering LM, Smith RC, Trappe S. Transcriptome signature of resistance exercise adaptations: mixed muscle and fiber type specific profiles in young and old adults. J Appl Physiol (1985). 2012 May;112(10):1625-36.

21. Riechman SE, Balasekaran G, Roth SM, Ferrell RE. Association of interleukin-15 protein and interleukin-15 receptor genetic variation with resistance exercise training responses. J Appl Physiol (1985). 2004 Dec;97(6):2214-9.

22. Terzis G, Georgiadis G, Stratakos G, Vogiatzis I, Kavouras S, Manta P, Mascher H, Blomstrand E. Resistance exercise-induced increase in muscle mass correlates with p70S6 kinase phosphorylation in human subjects. Eur J Appl Physiol. 2008 Jan;102(2):145-52.

23. Thalacker-Mercer AE, Petrella JK, Bamman MM. Does habitual dietary intake influence myofiber hypertrophy in response to resistance training? A cluster analysis. Appl Physiol Nutr Metab. 2009 Aug;34(4):632-9.

24. Timmons JA, Phillips SM. High responders to resistance exercise training demonstrate differential regulation of skeletal muscle microRNA expression. J Appl Physiol (1985). 2011 Feb;110(2):309-17.

25. Timpka S, Petersson IF, Zhou C, Englund M. Muscle strength in adolescent men and risk of cardiovascular disease events and mortality in middle age: a prospective cohort study. BMC Med. 2014 Apr 14;12:62.

26. Trost SG, Owen N, Bauman AE, Sallis JF, Brown W. Correlates of adults’ participation in physical activity: review and update. Med Sci Sports Exerc. 2002 Dec;34(12):1996-2001.

27. Van Deveire KN, Scranton SK, Kostek MA, Angelopoulos TJ, Clarkson PM, Gordon PM, Moyna NM, Visich PS, Zoeller RF, Thompson PD, Devaney JM, Gordish-Dressman H, Hoffman EP, Maresh CM, Pescatello LS. Variants of the ankyrin repeat domain 6 gene (ANKRD6) and muscle and physical activity phenotypes among European-derived American adults. J Strength Cond Res. 2012 Jul;26(7):1740-8.

28. Walsh S, Haddad CJ, Kostek MA, Angelopoulos TJ, Clarkson PM, Gordon PM, Moyna NM, Visich PS, Zoeller RF, Seip RL, Bilbie S, Thompson PD, Devaney J, Gordish-Dressman H, Hoffman EP, Price TB, Pescatello LS. Leptin and leptin receptor genetic variants associate with habitual physical activity and the arm body composition response to resistance training. Gene. 2012 Nov 15;510(1):66-70.

29. Westcott WL. Resistance training is medicine: effects of strength training on health. Curr Sports Med Rep. 2012 Jul-Aug;11(4):209-16.

30. Whaley DE, Schrider AF. The process of adult exercise adherence: Self-perceptions and competence. The Sport Psychologist 2005 19:148-63.

Voimaharjoittelu parantaa terveydentilaa voiman ohessa

Johdanto

Ikääntyminen vaikuttaa voiman ja lihasmassan määrää alentavasti, kuten tiedetään (Frontera ym. 1991). On todettu, että voimaharjoittelun avulla voidaan parantaa sekä näitä ominaisuuksia että yleistä toimintakykyä (Häkkinen ym. 1998; Skelton ym. 1995). Kuitenkin, vanhat ihmiset kärsivät myös metabolisista sairauksista (56% miehistä ja 45% naisista on luokiteltu metaboliseen oireyhtymään Suomessa 2002; Hu ym. 2008), mutta tutkimustietoa on vain vähän voimaharjoittelusta ja metabolisesta oireyhtymästä (esim. Tresierras & Balady 2009), sillä yleensä tutkimukset ovat keskittyneet aerobisen harjoittelun vaikutuksiin.

Näin ollen, tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestovoimaharjoittelun vaikutuksia maksimivoimaan ja lihasmassaan sekä muutoksiin metabolisen oireyhtymän markkereissa iäkkäillä ihmisillä.

Menetelmät

Koehenkilöinä oli 65-75 –vuotiaita terveitä miehiä ja naisia, joilla ei ollut diagnosoitu diabetesta eikä heillä ollut mittauksiin vaikuttavaa lääkitystä. He eivät olleet harrastaneet voimaharjoittelua aiemmin ja heidän kestävyysharjoittelunsakin (esim. kävely, pyöräily) rajoittui enimmillään 3 tuntiin viikossa.

Voimaharjoitteluryhmä (n = 70) harjoitteli kestovoimapainotteisesti kaksi kertaa viikossa. Harjoittelu suoritettiin laiteharjoitteluna, sisältäen harjoitteita koko keholle (jalkaprässi, polven ojennus ja – koukistus, pohjenousu istuen, penkkipunnerrus, ylätalja sekä kyynärnivelen ojennus ja koukistus) Liikkeet suoritettiin lyhyillä palautuksilla sarjojen välissä (60s) viikoilla 1-4 ja ”supersarja” –metodilla sen jälkeen (eli kaksi liikettä peräkkäin ilman taukoa).

Kontrolliryhmä (n = 21) jatkoi matalatehoista fyysistä aktiivisuuttaan tutkimuksen ajan niin kuin olivat tehneet aiemminkin.

Mittaukset tehtiin ennen harjoittelun aloittamista ja 3 päivää viimeisen harjoituskerran jälkeen aamulla klo 8 alkaen, niitä edeltäneen 12 t paaston jälkeen. Saavuttuaan laboratorioon koehenkilöt istuivat 5 min ennen ensimmäistä verinäytteenottoa. Sen jälkeen he nauttivat sokeriliuosjuoman (75g hiilihydraattia) ja heidän verenpaineensa mitattiin istuma-asennossa, käsivarren levätessä pöydän päällä. Verenpainemittaus toistettiin kolme kertaa. Tämän jälkeen heidän kokovartalon kehonkoostumus määritettiin DXA – laitteella ja verinäytteenotot toistettiin 60 ja 120 min jälkeen sokeriliuoksen ottamisesta.

Verenpaine oli mitattu myös lääkärintarkastuksessa ennen tutkimuksen aloittamista. Koehenkilöitä joiden systolinen verenpaine oli silloin korkea, kehotettiin seuraamaan verenpainettaan kotioloissa mutta heidän laboratoriossa mitattuja tuloksia ei otettu mukaan analyyseihin jos ne olivat korkeampi kuin kotona mitattu.

Maksimivoimantuotto mitattiin jalkaprässillä (1-RM) ennen harjoittelun aloittamista ja 7 päivää harjoittelun jälkeen, muista mittauksista erillisinä mittauspäivinä.

Tulokset

Kokovartalon rasvamassa väheni (-3%, p < 0.05) ja lihasmassa lisääntyi (1%, p < 0.05) merkittävästi vain harjoitteluryhmässä. Maksimivoimantuotto jalkaprässissä kehittyi merkitsevästi harjoitteluryhmässä, mutta et kontrolliryhmässä (12% vs. 1%, p < 0.05).

Kokonaiskolesteroli (5.76±1.1‒5.46±1.0 mmol/L, -5%, p < 0.05) ja systolinen verenpaine laskivat (153±21‒149±20 mmHG, -2%, p < 0.05) merkittävästi vain harjoitteluryhmässä.

Lisäksi paasto (5.7±0.5‒5.6±0.6 mmol/L, -2%, p < 0.05) ja 120 min jälkeinen glukoosipitoisuus (7.1±1.7‒6.7±1.7 mmol/L, -4%, p < 0.05) pieneni merkittävästi harjoitteluryhmällä, sen sijaan lipoproteiinipitoisuudessa ei tapahtunut muutoksia kummallakaan ryhmällä.

Korrelaatioanalyysit osoittivat, että harjoittelua edeltänyt systolinen verenpaine (kuva 1) sekä glukoosipitoisuudet 120 min sokeriliuoksen nauttimisen jälkeen (kuva 2) korreloivat negatiivisesti näiden arvojen muutokseen. Näin ollen, korkean lähtötason omaavat koehenkilöt paransivat arvojaan eniten harjoittelun myötä.

Kuva 1_marras_2015

Kuva 1. Harjoittelun aiheuttama muutos systolisessa verenpaineessa on yhteydessä harjoittelua edeltävään systolisen verenpaineen tasoon.

Kuva 2_marras_2015

Kuva 2. Harjoittelun aiheuttama muutos glukoositoleranssissa on yhteydessä harjoittelua edeltävään glukoositoleranssin tasoon.

Johtopäätös

12 viikon kestovoimaharjoittelu parantaa kehonkoostumusta, kokonaiskolesterolia, glukoositoleranssi ja systolista verenpainetta terveillä ihmisillä. Voimaharjoittelun positiivinen vaikutus on suurempi ihmisillä, joilla on korkea verenpaine ja heikentynyt glukoositasapaino. Tämän perusteella voidaan suositella kestovoimaharjoittelua erityisesti metabolisen oireyhtymäriskin omaaville iäkkäille ihmisille, kunhan harjoittelu suoritetaan ohjatusti ja turvallisesti.

Lähdeluettelo

Frontera ym. 1991. J Appl Physiol.

Hu ym. 2008. J Clin Endocrinol Metab.

Häkkinen ym. 1998. J Gerontol A Biol Sci Med Sci.

Skelton ym. 1995. J Am Geriatr Soc.

Tresierras & Balady. 2009. J Cardiopulm Rehabil Prev.

Hamstring Strain Injury – In search of the mechanisms

Blog photo

Hamstring strain injuries (HSIs) can be divided into two distinct types based on the action being performed when the injury occurs: ‘stretching-type’ and ‘sprinting-type’ injuries [1, 2]. Sprinting-type hamstring injuries are the most common in football, with the biceps femoris (BF) muscle most frequently injured in this muscle group (80% of all cases) [3]. HSIs in football account for 12-16% of all injuries, and result in 5-6 HSIs per club per season. On average, this equates to missed playing time of 90 days and 15-21 matches per club per season [4, 5].

 

Activities involving large, fast hamstring strains are associated with the greatest number of injuries. In the last few decades great emphasis has been placed on improving the efficiency of injury prevention (e.g. FIFA 11+ program) [7]. In spite of this, the number of hamstring injuries has not decreased [8]. This is likely due to the fact that the mechanisms of HSI are still not clear.

Lue loppuun

Siitähän tuli kuin uusi, vai tuliko sittenkään – Akillesjänteen pidentyminen katkeamisen jälkeen voi heikentää lihaksiston suorituskykyä

Akillesjänteen katkeaminen on dramaattinen vamma, joka  rajoittaa  liikuntakykyä huomattavasti. Ilman ehjää akillesjännettä askeleesta puuttuu työntö ja tasapainonkin ylläpito on hankalaa. Onneksi hoitotulokset ovat yleensä hyvät ilman pysyvää liikuntakyvyn menetystä (1). Vammalla saattaa kuitenkin olla kauaskantoiset seuraukset. Vaikka liikuntakyky säilyykin, voi suorituskyky heikentyä pysyvästi. Esimerkiksi 32 % amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan (2) ja 39 % koripallon NBA-liigan pelaajista (3) ei palannut pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla akillesjänteen katkeamisen jälkeen. Alhaista paluuprosenttia selittää urheilijoiden tehontuotto, joka mittausten mukaan heikkeni keskimäärin 50 % leikatussa jalassa (2). Myös normaalilla väestöllä akillesjänteen katkeaminen aiheuttaa suorituskyvyn vajausta, 0-25 % riippuen käytetystä mittarista (4).

Miksi kuntoutuminen sitten jää puolitiehen, ja mistä suorituskyvyn vajaus johtuu? Pureuduimme tähän asiaan seuraamalla kolmen henkilön kuntoutumista akillesjänteen katkeamisesta. Lue loppuun